6. helmikuuta 2017

Sinikka Vuola: Replika



Yksi viikonloppu. Nojatuoli; pehmeä, erittäin miellyttävä. Uni, joka kärkkyy silmäluomien takana. Pää nytkähtää. Kuluu viisi minuuttia, ehkä vartti, ehkä tunti. Olen jossain, missä on hyvin pimeää. Ympärillä alastomia naisia, jotka huutavat. Pulleamahaisia lapsia, jotka itkevät juostessaan - kipu paljaissa kantapäissä. Yhtäkkiä laakso, jota halkoo junarata. Huhuilua, joka tulee maan alta, kaivosta. Ja vielä: sänky, jossa nainen sekä syntyy että kuolee. Elämä, joka ei ole johtanut minnekään.

Runoilijana tunnetun Sinikka Vuolan ensimmäinen romaani Replika on sukellus unimaailmaan, jossa on syytä olla hereillä. 

Minäkertoja on lapsi tai ehkä jo nuori. Pitkään luulin hänen olevan tyttö, mutta yli sadan sivun jälkeen häntä kutsutaankin poikaseksi. Havahdun, saan kiinni omista ennakkoluuloistani lukijana. Pitkään yritän sijoittaa tarinaa Suomeen, mutta jossain vaiheessa en ole enää varma. Ehkä olemmekin jossain, mikä ei tottele tämän maapallon rajoja. Ja entä aika? Olemmeko menneessä vai tulevassa? Leijumme molemmissa, niin luulen.

Replikassa on samaan aikaan valtavasti asioita, joihin tarttua ja asioita, jotka vain valuvat läpi ja jättävät jälkeensä pelkkää tahmaa. Tämä on kokeellista proosaa: se tutkii mitä kaikkea se voi lukijan eteen työntää. 

Minä jäin kiinni muistoihin ja ajatukseen siitä, että lapsuutta (tai mennyttä) ei voi koskaan paeta. Ja siihen, miten esineet kantavat elämäämme mukanaan, miten niihin tallentuu jokainen muisto, jokainen tapahtuma, jokainen ihminen. Ja miten ne ovat yhä täällä vielä sittenkin, kun me olemme poissa.

"Mutta lapsuus ei katoa ihosta vaikka kuinka hankaisi, lapsuus ei katoa vaikka ruumiin ja muistin täyttäisi ruoalla tai samppanjalla tai uusilla ihmisillä." (s. 51)


Kirjan nimi Replika viittaa kopioon. Minkä kopioon? Mitä tässä kopioidaan? Miksi tuollainen nimi ja sitten vain ällistys? Vai onko niin, että tämä on kopio saduista? Uusi versio jostain, minkä me kaikki tunnemme? Läpi Replikan kulkee nimittäin kaksi klassikkosatua, Pinokkio ja Ritari Siniparta. Ilman niitä Replika ei todellakaan olisi Replika. 

Vai onko niin, että nimi viittaakin elämän toisteisuuteen? Siihen, miten jokaisen laaksossa asuvan ihmisen elämä on vain kopio toisen ihmisen elämästä - vailla mitään omaa ja erityistä, pelkkää tavanomaisuutta? Pelkkää kopiota?

Mutta onko todella niin? Voiko yhden ihmisen elämää koskaan täysin toistaa? 

Yksinkertaistettuna: Replika on tarina pojasta, joka syntyy pieneen kylään. Kylään, jossa tuloerot ovat jakaneet kansan samalla tavalla kuin kylän poikki juokseva junarata. Kun pojan äiti kuolee, surussaan rypevä poika lähtee etsimään isäänsä pääkaupunkiin. 

Todellisuudessa: Replika on surrealistinen, häilyvä, pimeä ja väkivaltainen. Sen maailma on unenkaltainen, jopa absurdi. Mitä vain voi tapahtua, ja se, liittyvätkö tapahtumat toisiinsa, on täysin sattumasta kiinni. Replika ottaa voimansa mielikuvistuksesta ja toistosta, kielestä joka ei pelkää mitään. Hetken olemme jopa goottilaisen kauhun näyttämöllä.

Lukijalle jää kimppu kysymyksiä. Esimerkiksi tämä: mistä on tullut musta tahra kodin kynnykseen?


Helmet-lukuhaaste: kirjablogissa kehuttu kirja
_________________________
Sinikka Vuola: Replika
Tammi 2016
197 s.

8 kommenttia:

  1. Maisku, olenko sun mielestä hehkuttanut tätä turhaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, apua! Saiko tekstistäni sen kuvan, että en olisi pitänyt kirjasta? Pidin ja haukoin henkeäni. En ehkä ihan siihen hurmokseen päässyt kuin sinä, mutta onhan tämä mieletön taidonnäyte ja kielellinen aarreaitta, johon voi palata varmasti uudelleen ja uudelleen. Eli vastaus kysymykseesi: Et ole.

      Poista
  2. Aloitin tätä jo kerran ja päätin aloittaa uudestaan. On avattava mieltänsä vähän lisää... Jotain erilaista on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kannattaa ehdottomasti aloittaa uusiksi ja avoimin mielin! Replika on oma maailmansa.

      Poista
  3. Hienosti tiivistit kirjan tyyliä ja teemoja, ja otit hyvän sitaatin, tuo kohta vaikutti minuunkin vahvasti! Nostin tämän lopulta Blogistanian Finlandiassa viime vuoden kolmen parhaan kotimaisen kaunokirjan joukkoon, mikä tason tietäen kertoo paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas! Kyllä, sitaatti on hieno ja sen teema toistui mielestäni vahvasti koko kirjassa. Minä en ehtinyt lukea tätä Blogistaniaan, mitä aluksi vähän harmittelin, mutta vaikea sanoa, olisinko kuitenkaan nostanut kolmen parhaan joukkoon. Hieno teos yhtä kaikki!

      Poista
  4. Maisku, olipa ihana lukea mietteitäsi tästä kirjasta! Replika oli haastava ja hämmästyttävä lukukokemus...
    Jotain samaa kohtasin äsken lukemassani Herta Mullerin Sydäneläimessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, nyt kun sanoit niin Sydäneläimessä tosiaan oli jotain samaa kuin Replikassa. Haastavuus, hämmästyttävyys - ehkäpä juuri ne.

      Poista