31. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste, osa 4. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa



Muutama vuosi sitten kävi näin: 

Olin juuri aloittanut uudessa työssäni kirjastossa, vastuualueenani aikuisten kaunokirjallisuus. Eräänä päivänä kirjastoon tuli noin kolmekymppinen mies, joka kertoi lukeneensa J. D. Salingerin romaanin Sieppari ruispellossa ja tykänneensä siitä kovasti. 

"Osaisitko suositella jotain vastaavaa?" hän kysyi.

Siihen päivään saakka olin kuvitellut, että Sieppari ruispellossa kertoo jostain nuoresta pojasta (totta) jossain pellon ja metsän keskellä (ei totta). Luulin, että kyseessä oli jonkinlainen seikkailutarina (totta, tavallaan), jossa on paljon jännitystä ja ehkä jopa viikatteita (ei totta).

"Eli jotain jännää seikkailua?" kysyin asiakkaalta.
Hän pyöritteli silmiään.
Tajusin, että mielikuvani saattoi olla hieman ontuva. Korjasin kurssia:
"Mikäs siinä Siepparissa oli sellaista, mistä tykkäsit?"
"No sellainen maailman ja elämän pohdinta..."
"Jahaaa..."
Pyörin romaanihyllyjen välissä väkkäränä ja tyrkkäsin hänelle pari kirjaa kouraan. Kun asiakas oli lähtenyt, ryntäsin googlettamaan Siepparia. 

En enää muista, mitkä kirjat annoin asiakkaalle, mutta noin viikkoa myöhemmin hän tuli takaisin ja sanoi:
"Tykkäsin siitä toisesta kirjasta TOSI paljon."

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta tämän tapauksen jälkeen päätin, että vielä jonain päivänä luen Siepparin ruispellossa. Ja kiitos jo klassikoksi muodostuneen kirjabloggaajien klassikkohaasteen, tuo päivä on nyt. 

Neljättä klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

***

Amerikkalainen J. D. Salinger (1919-2010) eli pitkän elämän, mutta hänen kirjallinen tuotantonsa jäi melko niukaksi. Sieppari ruispellossa on se kirja, josta hänet parhaiten tunnetaan.

Kirjan kertoja on todellakin nuori häiskä: 17-vuotias Holden Caulfield, mutta hän ei suinkaan heiluttele viikatetta viljapellossa vaan astelee New Yorkin katuja - jälleen kerran koulusta erotettuna.

Holdenin ääni on jutusteleva. Hän puhuttelee lukijoitaan te-muodossa ("jos te tosiaan haluatte kuulla siitä") ja saa siten aikaan illuusion kuulijaringistä: hän on kuin se bileiden suulain jätkä, joka kertoo kommelluksistaan kaikille ja kovaan ääneen. Hän on hauska ja suorapuheinen. Hän ei kaunistele eikä kainostele. Hänen suunsa edessä ei ole minkäänlaista suodatinta. 

Holden tarkkailee jatkuvasti itseään ja muita. Oikeastaan tuossa tarkkailussa on koko kirjan juju. Vaikka Holden ei pärjää koulussa, hän on eittämättä älykäs kaveri. Hän osaa lukeaa ihmisiä, hän osaa kaivaa heistä esiin niin hyvät kuin huonotkin puolet. Hän tekee monia nerokkaita oivalluksia ihmisyydestä ylipäätään. 

Minulle Holden näyttäytyy varsinaisena elämän(tapa)kriitikkona, sillä hänellä on näkemys ja mielipide kaikkeen: ei pelkästään kirjoihin ("lempikirjailijani on veljeni D. B., ja toiseksi paras on Ring Lardner") ja leffoihin (ajanhukkaa), vaan jokaiseen asiaan ja ihmiseen, johon hän törmää. Ja se on hervotonta! Ihan varppina on. Ihan tosi.  

***

Sieppari ruispellossa on kirja vakavasta aiheesta. Se kertoo koulupudokkaasta; aikuisuuden kynnyksellä olevasta pojasta, joka ei jaksa nähdä vaivaa oikein minkään eteen. Joka leikkii ihmissuhteillaan ja omalla tulevaisuuudellaan. Joka suree veljensä kuolemaa ja tuntee itsensä yksinäiseksi ja välillä masentuneeksikin. 

Silti luin Siepparia hyväntuulisesti ja monessa kohdin naureskellen. Vakavan pohjakerroksen päällä lepää runsaasti toivoa, uskallusta, huumoria, heittäytymistä. Kirja on täynnä nuoruuden kapinaa ja tässä hetkessä elämistä. Minulle jäi vahva tunne siitä, että lopulta Holdenille käy hyvin.

"Monet ihmiset, varsinkin yksi täkäläinen psykoanalyytikko, kyselee minulta vähän väliä, aionko keskittyä koulutyöhön, kun menen takaisin kouluun ensi syyskuussa. Minusta se on tosi tyhmä kysymys. Siis miten ihminen muka voi tietää mitä se tekee, ennen kuin se sen tekee? Vastaus on: ei mitenkään." (s. 288)

***

Luin kirjan Arto Schroderuksen uutena suomennoksena (aiemman suomennoksen on tehnyt Pentti Saarikoski v. 1961). Valtaosin nautin tekstistä, kieli soljui vaivattomasti eteenpäin ja Holdenin äänestä tuli hyvin tunnistettava. Kaunista tämä ei ole, mutta pirun vetävää kylläkin. Epäilemättä erinomaista kamaa etenkin poikien lukuhalujen herättämiseen!

Jossain vaiheessa kirjan tyylikeinot, kuten jatkuva liioittelu, voimasanat ja tiettyjen fraasien toistelu, alkoivat hieman tympiä, mutta toisaalta mahtava ihmiskuvaus kannatteli kirjaa loppuun asti. Vaikka näin:

"Jane oli jännä tyttö. En kuvailisi sitä varsinaisesti kauniiksi. Mutta minusta se oli hauska. Se oli jotenkin isosuinen. Siis kun se puhui ja innostui jostain, sen suu lepatti miten sattui, huulet ja kaikki." (s. 108)

Ja kalojen talvehtimista koskeva keskustelu, jonka Holden käy Horwitz-nimisen taksikuskin kanssa (s. 114-115) on niin hulvaton ja huutonaurua aiheuttava, että jo sen vuoksi tämä kannatti lukea. Ja vielä siksikin, että lupasin joulukuussa, että tutustun paremmin Patti Smithin suosikkikirjailijoihin, ja Salinger on yksi niistä.


***

Ps. Aiemmat klassikkopostaukseni:

__________________________
J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
Alk. The Catcher in the Rye (1951)
Suom. Arto Schroderus
Tammi 2004
289 s.

15 kommenttia:

  1. Saarikosken suomennoksen luin joskus aikanaan, mutta olisipas kiinnostavaa tarttua tuohon uuteen käännökseen. Ihana tuo kuvauksesi kokemuksesta, joka johdatti Siepparin luokse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, olisi kyllä jännä vertailla, kuinka erilaisia nämä käännökset ovat. Ja heh joo, ihminen ei ole lukijana(kaan) koskaan valmis :)

      Poista
  2. Paljon muistan itsekin nauraneeni tämän kirjan kanssa! Kokemus siis oli hyvä, vaikka myönnettävä on että se kirjan juoni on kyllä painunut jo unhoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, ehkäpä Sieppari onkin enemmän tilanne- ja teemaromaani kuin juoniromaani, joten ei ihme jos heiveröinen juoni unohtuu :) Mutta juu, ääneen tuli naurettua monessa kohdin tätä lukiessa! Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Luin n. 19-vuotiaana tämän enkä tykännyt. :D Se oli kyllä Saarikosken suomennos, ehkä uusi olisi sujunut paremmin, mutta jotenkin tarinakaan ei itsessään napannut. Ehkä tämä ei vaan ollut mun kirjani! Ihana tuo alun kohtaus kirjastossa, voin todella kuvitella, sillä välillä on tullut myös tehtyä aika vahvoja oletuksia tuollaisissa tilanteissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Tämä suomennos oli mieleeni, mutta joo - tarina sinällään on aika ohut. Mutta aion kyllä suositella tätä jatkossa ainakin kohtalaisen vähän lukeville pojille. Soljuva, nopealukuinen ja välillä oikeasti tosi hauska.

      Ja jep, kaikenlaisia kohtaamisia on kirjaston hyllyjen välissä ollut ja monesti on tullut päätä raavittua, etten ole TÄTÄKÄÄN lukenut. Mutta sellaista se on, ja yleensä asiakkaat ymmärtää ja ovat lopulta ehkä tyytyväisiäkin :)

      Poista
  4. Onpa kiva tausta tämän kirjan valinnalla. Tokihan tämäkin kirja oli tiedossa, mutta piti nyt lisätä lukulistalle kun ei siellä näköjään ollut joten kiitos muistutuksesta. Pakko myöntää, että vähän vääristynyt kuva oli mullakin tästä klassikosta, mutta kuulostaa ihan mun kirjalta!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, joo: jos jonkun kirjan nimi johtaa harhaan niin tämän :D Kirjassa kyllä tulee selitys nimelle, mutta silti kyllä tosi harhauttava. Luulen, että voisit tykätä tästä!

      Poista
  5. Minulla on hyvin samantyyppinen kirjastokokemus: olin toiseksi viimeistä päivää kirjastoharjoittelussa pienessä lähikirjastossa, kun yksi vakiasiakas, hyvin paljon lukeva iäkkäämpi rouva, tuli kirjastoon. Yleensä hänellä oli miehensä matkassa, mutta nyt hän oli harvinaisesti liikkeellä yksin.

    Kirjaston kaksi vakiotätiä keräsi aina pinon sopivakseen katsomia kirjoja, lähinnä kevyttä vanhempien naisten hömpää ja hän tuli nyt puhumaan minulle, koska olin nuori ja hän halusi jotain uutta.

    Olin hieman paniikissa: mitä voisin tälle naiselle tarjota sellaista, josta hän pitäisi, sillä luin itse lähinnä fantasiaa ja scifiä. No, ohjasin hänet historia-hyllyn luokse ja aloin kasaamaan hänelle sellaisia teoksia kuin Eira Pättikankaan Helmisimpukka, paula Havasteen Kymmenen onnen Anna ja Tuula Rotko rakkautta vainon aikaan.

    Nainen lainasi kirjat ja kiitti. Seuraavana päivänä nainen tuli takaisin, kauhealla kiireellä. Hän oli vanha ja aika huonokuntoinen (siksi mies matkassa) ja ihmettelin, että mikäs nyt kun hän noin nopein askelin kulkee, olikohan jotain valittamista tullut kirjoista.

    Päin vastoin. Hän säteili heti ovesta astuessaan ja innokkaasti tuli tiskille, että hän oli lukenut jo kaikki ja etenkin yksi, se Rotkon teos oli osunut oikeaan paikkaan, sillä sijoittui Pohjanmaalle, mistä hän oli kotoisin. Ja nyt hän halusi lisää vastaavia teoksia.

    Oli aika ihanaa päättää harjoittelu tähän kokemukseen. ♥

    ****

    Siepparista: se oli lukupiirimme teos viime kesänä ja se ei onnistunut lumoamaan naisjoukkoamme. Luimme kaikki tuon uuden suomennoksen ja mietimme, olisiko vanha standinslangilla käännetty teos ollut parempi ja lähempänä teoksen alkuperäistä henkeä. Kaikki klassikot eivät vaan aina maistu jokaiselle lukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Niina, ihana tarina <3 Nuo ovat kyllä parhaita hetkiä, kun onnistuu löytämään asiakkaalle jotain oikeasti mieluista.

      Mä epäilen, että muhun stadin slangi olisi uponnut huonommin kuin tämä. Mutta makuja on monia :) Ei Sieppari minuakaan lumonnut niin, että tätä jälkikäteen hirveästi tulisi muisteltua. Mutta tiedänpä nyt, mistä on kysymys :D

      Poista
  6. Tämä uusi suomennos on ilmeisesti uskollisempi alkuperäiselle, ymmärtääkseni Saarikoski laittoi aika lailla omiaan suomennokseen (ja eihän Holden ole mikään Sörkan sälli vaan yksityiskoulua käyvä varakkaan perheen poika, joten Stadin slangi ei ole niin sopiva...

    Luin tämän joku vuosi sitten enkä kyllä minäkään oikein innostunut, ajoittain ihan huvittava mutta antoi vaikutelman että kun sopiva henkilö sopivaan aikaan lukee niin hyvä, jos ei niin sitten ei toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jännä valinta Saarikoskelta vedellä Stadin slangilla... Ja joo, ei tämä jokaisen kauraa ole, mutta jos haluaa kirjan kanssa naureskella, niin ihan sopiva sellaiseen.

      Poista
  7. Oma kokemukseni lukion opena on, että ei tämä kaikille iske - tietenkään. "Mutta kun siinä ei tapahtunut mitään!" lienee se yleisin kommentti.

    Huvittavinta ehkä oli, kun eräs lukudiplomia suorittanut opiskelija palautti kirjan ja kertoi sen jääneen kesken, koska: "V*ttu mikä tyyppi se Holden oli." Ikätoverin maailmantuska ei ihan napannut, vaikka juuri kyseisen opiskelijan olisin ajatellut kirjasta pitävän.

    (Itse nimittäin pidin tästä ensimmäisellä lukukerralla joskus myöhäisteini-iässä, mutta toisella kertaa en tavoittanut samaa lumoa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, no joo - jokainen on erilainen lukija eikä koskaan voi varmasti tietää, mikä iskee ja kenelle. Ihan tottahan tuo kommentti tapahtumattomuudesta on :D

      Toisaalta uskon, että omaa paikkaa etsivä ja koulussa kärvistelevä nuori voi sopivaan saumaan saada tästä paljonkin.

      Ja tuo kommentti Holdenista :D Onhan se aika ärsyttävä kaveri, hah! Eli hyvää kritiikkiä opiskelijasi esitti.

      Poista
    2. Teini-ikäisenä en itse nähnyt Holdenia yhtään ärsyttävänä vaan samastuin täysin siihen, että hän vihasi lähes kaikkia ihmisiä ja piti näitä epäaitoina. Sittemmin taisin hiukan kasvaa ja kohdata riittävästi näitä oman elämänsä holdeneita, kun toisella kertaa jo ärsyttikin :D

      Poista