7. elokuuta 2016

Hanya Yanagihara: A Little Life


Olen juuri aloittanut kolmen viikon kesälomani, ja valikoin parhaillani lukemista lomani ajaksi. Kaipaan kipeästi iloa ja kepeyttä. Kieltä, joka jättää asioita sanomatta, piilottaa niitä rivien väleihin. Kaipaan lempeyttä, ehkä jopa onnellisia loppuja. Hiljaisuutta, pieniä tarinoita, tuulahduksia. Runoja.

Kaipuuni johtuu kirjasta, jota olen lukenut viimeisen kolmen viikon ajan ja jonka sain päätökseen tänään.

Amerikkalaisen Hanya Yanagiharan A Little Life on musertava, raaka, toivoton romaani. Upea teos, joka saa lukijan vapisemaan ja kuiskaamaan: ei enää, eihän enää? Ja sitten, jälleen: murskaus. 

Tämä kirja ei tehnyt minulle hyvää, mutta en kadu hetkeäkään, että luin sen. Vaikka A Little Lifessä niin monen ihmisen elämä tuhoutuu, mikään kirja ei ole opettanut arvostamaan elämää yhtä paljon.

Palkintoehdokkuuksia (mm. Baileys Women`s Prize of Fiction, Man Booker Prize, National Book Award) rohmunnut A Little Life kertoo neljästä kaveruksesta, jotka muuttavat opintojensa jälkeen New Yorkiin luomaan uraa ja toteuttamaan unelmiaan. Heistä jokainen on lahjakas ja valmis tekemään rutkasti töitä omalla alallaan: Malcolm arkkitehtinä, JB kuvataitelijana, Willem näyttelijänä ja Jude lakimiehenä. Ystävyys kannattelee heitä: se on maaperä, josta he ponnistavat.

Vaikka olin kuullut jo etukäteen, että kirja on rankka, odotin silti jonkinlaista miespuolista versiota Sinkkuelämästä: ihmissuhdesotkuja, työkuviota, bileitä ja minglausta coctailpartyillä, kokoontumisia vakkarikapakkaan ystävänelikon kesken. 

Ja tosiaan, tavallaan sainkin näitä kaikkia. 

A Little Lifen pohjavire on kuitenkin äärimmäisen synkkä: menneisyydessä on tapahtunut asioita, jotka heittävät sankan sumupilven nykyisyyden ylle. Vaikka tämä hetki olisi kuinka onnellinen tahansa, vaikka ympärillä olisi ihania ihmisiä, vaikka omistaisi upean loft-asunnon keskeltä New Yorkia ja matkustelisi sekä työkseen että huvikseen ympäri maapalloa, elämä voi silti tuntua pahalta, väärältä, kestämättömältä. 

Voi tuntua jopa siltä, että ei ole ansainnut tätä onnea. Että pian kaikki paljastuu, että pian kaikki huomaa, miten turha ja iljettävä olen.

En halua lähteä avaamaan kirjan juonta tai tapahtumia tässä tämän enempää. En näe siinä hirveästi järkeä ja - myönnettäköön - en ehkä enää kestäisi palata kirjan yksityiskohtiin uudelleen. Yanagihara ei säästä lukijaansa yhtään, ei milliäkään. Teos on väkivaltainen ällöttävyyteen asti, jopa epäuskottavuuteen asti. Lukija haluaa ajatella näin: eihän kaikki tämä kauheus voi millään osua yhden ihmisen kohdalle? eihän maailma voi olla sellainen? ei sentään näin paha?

Ja sitten kuitenkin: ehkä se voi. Ehkä se on.

Tätä kirjaa et taatusti lue kuivin silmin. Etkä miettimättä ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäsi ja ovat siinä nyt. Koska: juuri heistä nousee kuitenkin myös toivo. Mahdollisuus, että kaikki voisikin olla jatkossa paremmin.

____________________________________
Hanya Yanagihara: A Little Life
Picador 2015
720 s.

8 kommenttia:

  1. Hieno kirjan avaus. Laitan lukupinooni, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, sydänverellä luin ja sillä myös kirjoitin. Vavahduttava teos.

      Poista
  2. Mulla oli mennyt tämä sun postaus ihan ohi. Myönnän, että yksi syy siihen, että olen tämän lukemista lykännyt on juuri se, että olen muualtakin kuullut, että tässä on varsin toivoton tunnelma. En tiedä, haluanko/pystynkö lukemaan mitään niin musertavaa kuin mitä A Little Life vaikuttaisi olevan. Varmasti se kyllä on myös hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ymmärrän. Tämä oli todella musertava kirja. Ei ehkä täysin toivoton, mutta välillä tuntui etteivät hahmot (lähinnä Jude) huomanneet sitä toivoa, mitä ilmassa kuitenkin leijui. Upea kirja, joka pani kyllä ajattelemaan. Mutta varmasti myös raskain lukukokemus pitkiin aikoihin.

      Poista
  3. Olipa tämä vaikuttava romaani. Kipeääkin kipeämpi, mutta samalla jotenkin niin luettava, mieleenpainuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä tosiaan. Varmasti yksi niistä kirjoista, jonka tulen muistamaan aina. Ihanaa, että tämä järkäle saatiin suomeksikin!

      Poista
  4. Lukemassa sivulla 238 ja vielä en huku synkkyyteen..on vain mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on vielä lähes 500 sivua aikaa vajota synkkyyteen ;) Ihmettelen, jos niin ei ainakin hetkellisesti sinullekin käy! Mutta totta, kirja on kyllä kauttaaltaan äärimmäisen mielenkiintoinen - lukuiloa siis!

      Poista