4. syyskuuta 2015

Ihana syksy, josta oli silti mukava hypätä hetkeksi jonnekin aivan muualle (eli Anne Leinonen: Pienen rasian jumala)

Syksy!

Joka vuosi sen saapuminen on yhtä ihanaa. Lohdullista ja helpottavaa. Olen syntynyt heinäkuun helteessä, mutta minulle kesä on aina hieman tuskainen vuodenaika. Kuuma ja hikinen, liian valoisa, pölyinen ja tuoksuva, ihoa polttava. Jopa tämän kohtalaisen kolean kesän jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun kalenteri taittui syyskuuhun.

Tämä(kin) syksy on kiireiden aikaa, uusien kuvioiden aikaa - ja samalla palaamista takaisin vanhojen rakkaiden harrastusten pariin. Ensi viikolla tartun jälleen sählymailaan ja ihan pian istun ilmeisesti myös luovan kirjoittamisen kurssilla.



Syksylle on muodostunut jo aika pitkä ja vankka lukulista, josta en varmaankaan hirveästi tule lipsumaan. (Enpä). Kuumeisesti odotan tietysti Jonathan Franzenin uutukaista, ja tarkoituksenani on viimein selättää Knausgårdin Taisteluni-sarja (tai jos nyt ainakin tuo 1.osa!). Afrikasta ponnistavaa kirjallisuutta aion penkoa yhä syvemmältä, lukea paljon englanniksi. Ja aina jos suinkin ehdin, haluan lukea kirjoittamisesta. Nyt pöydällä huokailee muun muassa Marguerite Duras`n Kirjoitan.

Vaikka tosielämä tuntuukin juuri nyt siis varsin hyvältä, jostain kumman syystä lukaisin tällä viikolla Anne Leinosen tuoreen novellikokoelman Pienen rasian jumala ja muita novelleja, jossa ollaan ihan jossain muualla kuin tässä hetkessä, tässä todellisuudessa. Kokoelma seisoo vahvasti spefissä, notkahtelee scifiin, fantasiaan, poimii jopa pieniä elementtejä perinteisemmästä dekkarista.



Alku lähti tahmeasti liikkeelle. Syy saattaa olla kuitenkin enemmän lukijassa kuin tekstissä: olen hivenen huono lukemaan spefiä, pitkään ajattelin että kaikki pikkuisenkin outo ja epätodellinen on vain ärsyttävää. Miksi pilata hyvä realistinen tarina sillä, että ihmisestä tuleekin susi, pensaat alkavat liikkua tai vuohi puhua?

Yhä vaadin tietynlaisen lukumoodin, jotta pystyn hyppäämään mukaan johonkin mystiseen tai maagiseen. Tieteisjutut toimivat vähän iisimmin.

Mutta niin - sitä lukumoodia odotellessani luin kokoelmaa pätkittäin ja vaihdoin välillä kepeään tietokirjaan. Noin puolessa välissä, Sanojen mahti -novellista lähtien aloin kuitenkin koukuttua toden teolla. En tiedä, milllä periaatteella novellien järjestys on valittu, mutta minusta tuntui, että kokoelman vauhti, teho ja voima kovenivat sivu sivulta, novelli novellilta.

Omiksi suosikeikseni nousivat kolme viimeistä novellia: Tuonenkalma, surmansuitset, Tilastollisesti syyllinen ja Oliverin kirja. Etenkin Tilastollisesti syyllinen sai järsimään kynsinauhoja: millaista olisikaan, jos me kaikki olisimme vain pelkkää tilastodataa? Jos tulevaisuutemme määräytyisi todennäköisyyksien perusteella? Jos valtio tietäisi meistä enemmän kuin me itse?

Alun takkuiluista huolimatta täytyy myöntää, että Leinosen järjettömän mielikuvituksellista tarinankerrontaa on pakko ihailla. Joskus taitaa olla ihan hyvä heittää pää pilviin, irrottaa jalat maankamaralta, hypätä mukaan johonkin ihan hulluun juttuun.

Sen voi tehdä esimerkiksi lukemalla.

_______________________________________
Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja
Atena 2015
228 s.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin yksi syksyfani. Olin muuten tällä viikolla jo ostamassa tuota Teju Colea, juuri kuvassa olevaa teosta, mutta pidättäydyin vielä. Ostin Akan alesta jotain 30 kirjaa, joten vähän nyt jotain rotia pitää olla.

    Onko tämä sama Leinonen, joka on kirjoittanut runoja vai sekoitanko nyt hänet johonkin toiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ostitpas runsaasti alesta! Onko sulla joku järkeväksi koettu tapa kierrättää sellaisia kirjoja, joita et haluakaan jättää hyllyysi?

      Luulen, että sekoitat tämän Leinosen nyt johonkin toiseen. Ei tietääkseni ole runoja kirjoittanut, vaan nimenomaan tällaisia vähän outoja ja maagisia tekstejä. Täältä tietoa: http://osuuskumma.fi/kirjailijat/anne-leinonen/

      Jos/kun tykkäät Tiina Raevaarasta, uskon että Leinonenkin voisi miellyttää. En tosin ole lukenut häneltä muuta kuin tämän uuden kokoelman. Mutta ainakin sitä voin suositella!

      Poista
    2. Muistinkin sitten kommentoituani, että mielessä oli Anne Hänninen, jonka sekoitin Anne Leinoseen.

      Ei ole mitään kierrätystaktiikkaa, mutta ostan vain sellaisia, jotka haluan syystä tai toisesta omistaa. Yksi ryhmä on Baileys-palkinnon kirjat ja muutenkin yleensä ostan voittopuolisesti naisten kirjoittamia teoksia. Mieskirjailijan pitää olla tosi kova eli melkein Don DeLillo tai Nabokov, että pääsee hyllyyni. Tämä on sellasta positiivista sortoa, johon historia minut oikeuttaa. :) :) :)

      Poista