17. heinäkuuta 2015

Intohimoa ja mustasukkaisuutta saarilla

Sattumalta jotkut kirjat alkavat keskustella toistensa kanssa. Sattumalta ne limittyvät, sekoittuvat, tukevat toisiaan. Luin - sattumalta - peräjälkeen Karoliina Timosen tuoreen pienoisromaanin Kesäinen illuusioni ja norjalaisen Kjell Askildsenin (s. 1929) vieläkin pikkuisemman (kooltaan!) romaanin (vai kertomuksen, pitkän novellin?) Saari. Ne punoutuivat päässäni yhteen, niiden henkilöt alkoivat muistuttaa toisiaan, niiden tapahtumapaikat vaikuttivat liki identtisiltä.

Molemmissa kirjoissa ollaan saarella, molemmissa kirjoissa kirjoitetaan, molemmissa kirjoissa ollaan intohimon ja mustasukkaisuuden kourissa, molemmissa kirjoissa leikitellään mystisyydellä, salaperäisyydellä, pelollakin. Askildsenin teos on kauttaaltaan tiheätunnelmainen, kun taas Kesäisen illuusionin tunnelma tihenee vähitellen; helle alkaa ahdistaa, pää pehmenee, iho kaipaa koko ajan vähän enemmän ja enemmän. Ihmisistä paljastuu uusia puolia, mikä on kuvitelmaa, mikä totta?

Askildsenin Saari on täydellinen kirja, ennen kaikkea omalaatuisuutensa vuoksi. En muista, että olisin lukenut koskaan mitään vastaavaa: outoa, haastavaa ja silti niin hemmetin toimivaa. Varasin saman tien kaikki kirjailijalta suomennetut muut teokset (kolme novellikokoelmaa), koska jos ne ovat kerronnaltaan yhtään samanlaisia kuin Saari niin en kestä! Haluan lukea ne heti!

Saari-kirjan kertoja tarkkailee saaren tapahtumia lintuperspektiivistä, ottaa vuorotellen ja sikin sokin tähtäimeensä saaren asukkaat eli majakanvartija Mardonin, hänen vaimonsa Marian, heidän tyttärensä Marionin sekä kesävieraaksi saapuvan kirjailija Albert Krafftin. Näkökulma pompii äkkinäisesti, kertoja tarkkailee tiiviisti jokaista henkilöä, ja henkilöt tarkkailevat vielä tiiviimmin toisiaan.

Krafft on sekoittanut pakan täysin, laittanut vipinää saaren vanuviin päiviin. Sekä Maria että Marion ihastuvat Krafftiin ja hänkin luulee ihastuvansa heihin. Kaikki ovat mustasukkaisia kaikille, kaikki ovat epävarmoja itsestään, toisistaan. Kohtaamattomuus on käsin kosketeltavaa.

Askildsenin teos ei tyhjene yhdellä lukemisella, ei todellakaan. Luulen, että tästä tulee minulle vähän samanlainen kirja kuin Ranya ElRamlyn Auringon asema on ollut jo vuosia: palaan siihen uudelleen ja uudelleen. En välttämättä niin, että lukisin kirjan kannesta kanteen vaan pikemminkin poimin virkkeitä ja ajatuksia sieltä täältä, imen niiden kauneutta ja viisautta. Askildsen kirjoittaa esimerkiksi näin:

"Hän [Krafft] toivoo ettei satuta Marionia, mutta eihän voi olla mitään järkeä suojautua täysin tuntemattomalta tulevaisuudelta antamalla nykyhetken ilojen lipua sormiemme läpi - hän tietää mainiosti, että kun hän lähtee saarelta ja tytön luota hän on varmasti murheissaan ja kaipaa tyttöä, mutta niin olisi myös vaikka hän lähtisi nyt heti tai jäisi saarelle mutta ei saisi enää nähdä Marionia, joten miksi hän siinä tapauksessa valitsisi lähimmän kaipauksen kaukaisemman ja epävarmemman sijaan, sillä vaikka me emme tunne tulevia tunteja, me tunnemme vielä huonommin tulevat päivät, ja me omistamme vain menneisyytemme ja jokusen tulevaisuudentoiveen." (s.87)

Timosen Kesäinen illuusioni on helpompi, kepeämpi, tavanomaisempi kuin Saari. Mutta toisaalta on täysin perusteetonta ja tyhmää edes vertailla näitä kirjoja keskenään. Vaikka teemoissa ja miljöössä on paljon samaa, tyyli ja tavoitteet ovat täysin erit. Viihdyin mainiosti Kesäisen illuusionin parissa, koukutuinkin. Timosen teksti on avointa ja välitöntä, luonto- ja tunnelmakuvaus on taidokasta. Päähenkilö Klarissa tulee liki, sydän pamppailee hänen sydämensä tahtiin.

Timonen punoo jännityselementtejä mukaan vähitellen: aluksi on vain hiljainen saari, jonne Klarissa on tullut rauhoittumaan, miettimään, kirjoittamaan. On jatkuva helle, yöuinnit, viipyilevät aamiaiset. On naapurisaareen muuttava mies, hieman vanhempi mutta äärettömän kiinnostava. On vierailut, jotka muuttuvat flirtiksi, hipaisuiksi. On miehen nuori komea poika, on miehen vaimo, on outo ryysyinen mummo kolmannella saarella. On metsä, joka ei ehkä olekaan vain pelkkä metsä.

Täydellinen kesäkirja. Mutta ei, jos olet yksin saaressa.

______________________________
Kjell Askildsen: Saari
Alk. Omgivelser (1969)
Suom. Tarja Teva
Like 2009
125 s.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
WSOY 2015
165 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti